53,6 kg. Luultavasti matala kalium oli aiheuttanut turvotusta. Tiputuksella se ei korjaantunut vielä ihan kokonaan vaan oli noussut 2,4-> 2,9. Pitäisi olla vähintään 3,3.

Uni ei tule mutta valvotaan sitten.

Myöhemmin: Enpä juuri nukkunut. Olisi voinut ottaa unilääkkeen mutten viitsinyt. Tänään hellettä, huomenna labraan ja autonrattiin. Pitkä matka. Paskareissu, tiedä kannattaako.

Myöhemmin: Yritin vähän pyöräillä karvakuonolaisen kanssa mutta helteestä ei nauttinut koira eikä emäntä. Unettomuus teki tehtävänsä ja olen ihan jumissa. Ensiyöksi uninappi että jaksan huomenna ajaa.

Vituttaa tämä läskin määrä. Mutta joku nainen oli onnistunut pudottamaan 45 kg red bull-dieetillä (tosin sai sitten sydänkohtauksen). Itse en red bullista ihmeemmin perusta, light colaa kyllä kulkee. Kaliumlääke oli määrätty oraaliliuoksen muodossa tiputuksen jälkeen, jätin kuurin kesken hirvittävän maun vuoksi päivää ennen kuurin loppumista. Maanantaina on labrat ja näkee onko tilanne kunnossa.

Täytyy aloittaa alusta, sillä kalium ja kreatiini olivat liian matalat ja jouduin tiputukseen. Lääkäri neuvoi syömään monipuolisesti ja sen olen tehnytkin (eli syönyt ihan helvetisti).

Alkutilanne siis 57 kg (en ole koskaan ennen painanut näin paljon).

En ole nukkunut yhtään eikä nukkumattia näy mailla halmeilla. Ei se mitään, eipä olo ole kovinkaan nuutunut, keittelen tässä aamukahvia jo. Katsoin telkkaria kunnes ohjelma loppui, sitten luin jonkun aikaa Guantánamon päiväkirja-nimistä teosta jonka haalin muutama päivä sitten alekorista. Päivä alkoi valjeta jo kahden aikaan, joten tuntuisi oudolta käydä enää nukkumaan. Ehkäpä aamulla nukahdan joksikin aikaa, kunnes täytyy käydä hakemassa viikon lääkkeet apteekissa (eilen vein vain reseptejä) ja pyöräillä kaupungin toiselle laidalle labraan. Nyt kahvia ja tupakkaa (okei, lupaan ostaa vitamiineja vastapainoksi).

Nukuin pitkään, otin lääkkeet veden kanssa, poltin tupakan ja käytin koiran ulkona. Kävin kaupassa ja ostin rintaliivit ja pepsimaxia. Ennen en tarvinnut rintaliivejä koska olin niin lautamallinen. Nyt etumus kuitenkin hölskyy iljettävästi. Olen normaalipainossa mutta kaikkea muuta kuin tyytyväinen vartalooni. Yritän kuitenkin aktiivisesti unohtaa että minulla on jotakin kaulan alapuolellakin ja keskittyä muihin asioihin, henkiseen kasvuun sun muuhun.

Olen parille taholle vihainen. Enkä voi mennä laukomaan päin naamaa ajatuksiani. Pitää siis vain purra huulta ja yrittää olla myrkyttymättä sisältä kokonaan.

Olen huonovointinen, vasen nilkka on ollut turvoksissa eilisestä asti ja koko raaja puutuilee. Vituttaa. Loistava lähtötilanne.

Myöhemmin: Kävin hoitajan luona ja sain labralähetteen huomiselle. "Tähän pitää sitten olla ravinnotta". No problem! Poikkesin myös apteekissa jonka työntekijöiltä puuttuu maalaisjärkeä. Kirjakaupassa tuli käytyä päivällä ja ostin kalenterin (entinen kärsii kosteusvauriosta) sekä perinteisen päiväkirjan yönillityksiäni varten niihin hetkiin kun ei jaksa avata tietokonetta (kyllä, kärsin unettomuudesta). Sain ahdistukseen Lyrica -lääkityksen. Epäilen kyseisen pillerin mahdollista tehoa mutta napsitaan niitä nyt sitten kun ei muutakaan ole tarjolla.

Päivä alkaa olla lopuillaan, vielä koira ulos, vähän teeveen tuijotusta ja untenmaille. Yksi päivä mennyt ja olo on hyvä. Tätähän voi jatkaakin. Soromnoo!

Myöhemmin: Aistit höröllään, teeveeohjelmat ovat täynnä ruokaa, oi nyt se syö omenan jne. Mutta mitä sitten. Olkoot. Kaikkeen tottuu, myös tähän.

Jotenkin alkoi risoa se kuinka kaikkea on nykyään liikaa. Ja se että syöminen on liian usein jotain muuta kuin nälän tyydyttämistä. Ajanvietettä, lohtua, kohteliaisuudesta maistamista jne.

Samalla halusin myös kokeilla pystynkö. Monet ovat syömälakossa jostakin periaatteellisesta syystä. Minulla sellaista ei varsinaisesti ole, mutta haluan näyttää itselleni ettei minua hallitse nälkä tai mieliteko vaan minä hallitsen niitä.